Case: Prima Power

Koneet seis ja jumppaamaan

Prima Powerilla on jumppapäivä tiistaisin.

Tiistaiaamu Prima Powerin tehtaassa Kauhavalla alkaa energisesti. Koneet hiljennetään varttitunniksi ja porukka tarttuu jumppakeppeihin työfysioterapeutti Jenni Lakson johdolla.

– Tästä on tullut meillä jokaviikkoinen tapa. Päivän mittaan fysioterapeutti vetää samanlaisen jumppahetken koko henkilöstölle neljässä ryhmässä, kertoo HR-päällikkö Leila Korri.

Samalla, kun fysioterapeutti viettää tehtaalla päivän, hän pitää vastaanottoa ja antaa työpisteillä vinkkejä työntekijöiden ergonomiaan liittyvissä asioissa. Kynnys kysymyksille on matala, kun palvelu on lähellä.

– Tuttua fysioterapeuttia on kätevä napata hihasta pienissäkin vaivoissa. Yritykselle satsaus on suuri, mutta maksaa itsensä takaisin, kun ihmisillä on hyvä olla. Tuki- ja liikuntaelinsairauksien diagnoosit ovat vähentyneet meillä kaksi prosenttia parissa vuodessa, Korri kertoo.

Valttina läheisyys

Prima Power siirsi työterveyspalvelunsa Härmämedille viitisen vuotta sitten. Yhteistyö aloitettiin tempauksella, jossa kaikki 320 työntekijää osallistuivat työterveys- ja ergonomiatarkastukseen. Siinä syntyi perusta, jonka varaan oli hyvä lähteä miettimään, mitä palveluita juuri täällä tarvitaan.

Yli 90 prosenttia yrityksen tuotteista päätyy ulkomaille, joten oman mausteensa työssä jaksamiseen tuovat matkapäivät. Tehtaalla ja toimistossa kipupisteitä ovat muun muassa olkapää- ja selkävaivat. Samoin aikataulupaineet ovat välillä kovat.

– Olemme rakentaneet Härmämedin kanssa myös työkykymallin, jonka tarkoitus on antaa työntekijälle keinoja pärjätä paremmin työssään. Kun työterveyshuolto on mukana poissaolon alkumetreiltä asti, vaikutus näkyy heti sairaspoissaolojen kokonaismäärissä.

Myös työterveyshoitaja pitää noin kaksi kertaa kuukaudessa vastaanottoa paikan päällä. Ergonomiatyöryhmä kokoontuu säännöllisesti, ja Härmämedin työterveyslääkäri, hoitaja ja fysioterapeutti tekevät tarpeen mukaan tehdaskierroksia.

– Minulle henkilökohtaisesti työhyvinvointi on kunnia-asia ja kumppanimme Härmämedi toimii samalla periaatteella. Läheisyys on tässä lajissa valttia, Korri kiittää.