Uusi sairaanhoitajamme Kati Takala nauttii työn monipuolisuudesta

Syyskuussa Härmämedillä aloittanut sairaanhoitajamme Kati Takala tuo mukanaan pitkän linjan kokemusta ja nostaa valmiuksiamme palvella asiakkaitamme yhä paremmin ja nopeammin sairaanhoidon saralla.

Lapualla asuva Kati on valmistunut vuonna 2004 sairaanhoitajaksi Seinäjoen ammattikorkeakoulusta. ”18 vuotta työskentelin Kauhavalla terveyskeskuksen poliklinikalla ennen Härmämedille siirtymistä. Työnkuva on sisältänyt muun muassa kiirevastaanottoa, päivystävänä sairaanhoitajana toimimista sekä oman vastaanoton pitämistä viimeisimpänä vuosina uni- ja astmahoitajana”, Takala kertoo.

Ennaltaehkäisevä hoito alkoi kuitenkin kiinnostamaan Katia muutama vuosi sitten, mikä toi ajatuksen siitä, että työterveyspalvelut voisi olla hyvä seuraava askel uralla. ”Kävin hyvinvointijohtamisen korkeakouludiplomin vuonna 2022, ja siellä korostettiin paljon ennaltaehkäisevyyden keinoja. Moneen asiaan ihmiset voivat vaikuttaa muun muassa hyvillä elintavoilla, joten tämä aspekti kiinnosti minua erityisesti”, Takala taustoittaa.

Kati on suorittanut lääkkeenmääräämiskoulutuksen, josta on apua esimerkiksi näin syksyllä jylläävän infektioaallon aikana. ”Vastaanotollani pystyn kuuntelemaan keuhkoja ja auttamaan esimerkiksi yskän helpottamisessa tai taustasyiden selvittämisessä. Lisäksi pystyn tarkistamaan esimerkiksi potilaiden korvat, jolloin reseptin hankkiminen lääkäriltä sujuvoituu.”

Ennaltaehkäisevyyden kiinnostavuus veti työterveyden puoleen

Katin mukaan parasta uudessa työssä on sen monipuolisuus: ”Saan käyttää monia taitojani ja samalla oppia myös uutta. Työnkuva on monipuolinen, kun on vastaanottoa, puhelintyötä ja laboratoriotyöskentelyä.” Ennaltaehkäisevyyden näkökulmaa pystytään tuomaan oikeastaan useimmissa tapauksissa mukaan ihan flunssapotilaiden tupakoimisesta, vitamiinien saannista sekä ruoka- ja liikuntatottumuksista lähtien. ”Ja tietenkin astma- ja unipotilailla tutkitaan myös ennaltaehkäisyn mahdollisuuksia ja elintapojen vaikutuksia”, Takala täydentää.

Päiviin mielekkyyttä tuo myös aidot potilaskohtaamiset. ”On mahtavaa, kun pääsee rauhassa ja avoimesti juttelemaan ihmisten kanssa heidän tilanteestaan ja lopuksi tarjoamaan heille sopivia ratkaisuja tilanteen kohentamiseksi. Pyrin aina luomaan ympäristön, jossa on rento tunnelma ja potilaan on helppo kertoa minulle vaivoistaan ja tuntemuksistaan.”

Tuntuu kuin olisin ollut porukassa jo vuosia”

Uuteen työyhteisöön sopeutuminen on Katin mukaan sujunut moitteettomasti. ”Täällä on otettu erittäin lämpimästi minut vastaan, tuntuu että olisin porukassa ollut jo vuosia, vaikka olenkin juuri vasta aloittanut.” Myös matala hierarkia saa kiitosta: ”Kaikkien osaamista arvostetaan ja täällä ei pahemmin titteleitä tuijotella. Ei ole ollut minkäänlaista kynnystä lähestyä ketään.”

Uuttakin opittavaa on uuden työympäristön mukana tullut. ”Vaihtelu on tuonut kyllä arkeen piristystä ja esimerkiksi konkreettinen käsillä tekeminen esimerkiksi labratöissä on ollut yllättävänkin mieleistä puuhaa. Uudet järjestelmät ja tietenkin työterveyteen liittyvät säännökset ovat tuottaneet ensimmäisille viikoille muutamia pohdinnan paikkoja, mutta olen saanut onneksi hyvän perehdytyksen asioihin ja täällä uskaltaa aina kysyä apuja”, Takala summaa.